En ole kirjoittanut. Ja olen lihonut. Painan 57 kiloa. Vihaan joka ikistä niistä kiloista, ainakin kolmea ensimmäistä, niitä kolmea viimeksi tullutta, niitä vihaan eniten. Ja ne haluan nyt pois, ja siksi kirjoitan.

Aloitan huomenna alusta. Tänään saan olla vielä inhottava, kuvottava, itsehillinnän menettänyt ahmatti. Mutta vain vähän. Tänään minä saan olla humalassa, ja syödä vähän herkkuja. Tänään mikään ei saa olla pielessä, mun pienessä mielessä. Mutta vain tänään.

Huomenna kaikki saa luvan olla toisin. Huomenna syödään vain vähän, ja terveellistä. Jos on pakko. Jos ei ole pakko, ei syödä.

Tämän kuvottavan läskin hankkimisen on loputtava. Minun käsieni ei pitäisi kahmia ruokaa suuhun. Minun pitäisi osata olla syömättä, mihin sekin taito on kadonnut vuosien saatossa? Joskus sitä pärjäsi vähällä, eikä ollut nälkä- se on se ikä mikä pilaa ihmisen.

Kun makaan selälläni, vatsani ei mene enää sille ihanalle kuopalle. Se on vain, tylsä tasainen vatsa, jossa ei ole mitään kaunista. Missä ne lihakset ovat? Ei minulla ole, olen liian laiska, löllyvä kalpea olmi, joka on unohtanut, että ruokaa täytyy säännöstellä, ei ole pakko syödä niin paljon.

Ja pelkään syödä, kaikki menee hyvin niin kauan, kun olen syömättä. Sitten kun aloitan, niin loppua ei näy. Tai jos syön vain vähän hedelmiä, niin pysyn aisoissa. Mutta hyvänen aika, jos otan palan leipää, niin helposti otan toisenkin. Ei, ei minun pitäisi. Mutta olen jo repsahtanut, ja käsi hapuilee kolmattakin palaa ja höylää siihen juustoa ja jokin tunkee leipää jo suuhunkin, ja voi luoja tekisi mieli oksentaa ja hakata päätä seinään, huutaa "LOPETA!". Ja silti minä en tee niin. Ja mieleen tulee vain yksi kysymys "MIKSI EN?". Koska minun pitäisi .

Tänään en ole syönyt vielä mitään. Olen juonut kupin kahvia, mustana. Ja yhden vitamiinipillerin otin. Ja vähän vettä, ja hieman mehua. Ja olen yrittänyt kehittää jotain sijaistoimintoja, etten vain ehtisi ajatella ruokaa. Ja olen päässyt jo tähän asti. Jo tähän asti, vaikka tänään vielä on lupa syödäkin. Minä vain säästelen syömistä illemmalle, kun on bileet, ja bileissä on ruokaa. En halua missään nimessä syödä sitä 2000 kaloria, mitä ne väittävät, että päivän aikana mukamas saisi syödä. Kuka helvetti syö niin paljon? Eikö se ole ihan kauhea määrä ruokaa? Olenko minä koskaan syönyt niin paljoa päivän aikana? Olen varmasti, silloin kun paranin viimeksi, kun lihoin yli kymmenen, yli viisitoista, kiloa, ja kun olin olevinaan terve. 

Paskat minä mitään terve ollut, todella vaarallisen ylipainoinen omasta mielestäni. Onko se joku mittari, että kun painat 60 kiloa, olet terve? Entä sitten, jos kuvotat itseäsi, ja et kestä katsoa peiliin, oletko sinä silti terve? 

Entä nyt, kun edelleen kuvottaa, edelleen, vaikka 60 kilosta on jo vuosia, olenko minä terve? En, en ole, enkä minä edes halua olla. Jos terve tarkoittaa sitä, että on omasta mielestään lihava, niin ei kiitos, minä mieluiten olen sitten kipeä, sairas, hullu. Mieluummin hullu kuin lihava.

Nyt minulla on selvä suunta, se on olla laihempi. Ja voi luoja, miten minä tätä ajatusta rakastankaan.